KIRJALLINEN TYÖ

kesken hankien ja jään
kantaa henki tähkäpään
   - runosta Kukat Pinciolla -

J. H. Erkko aloitti runoilijan uransa varhain. Jo vuonna 1870 ilmestyi ensimmäinen teos Runoelmia I. 1870-luvulla alkoi myös toiminta sanomalehtimiehenä lehdissä Ilmarinen, Pikku-Ilmiö ja Ilmiö. Myöhemmin hän kuului Päivälehden piiriin ja oli lehden innokas tukija.

J. H. Erkko oli tavattoman tuottelias. Hän kirjoitti runoja, aforismeja, novelleja ja kertomuksia sekä näytelmiä. Varsinkin alkuvuosien runous on valoisaa. Usko ihmisen kehityskykyyn säilyi läpi elämän. Erkko oli kirjailijana joustava ja uusiutuva. Eino Leino kuvailee Erkon olleen 1890-luvulla lähempänä tuolloin esille nousutta taiteilijapolvea, kuin kukaan muu oman aikansa edustaja. Eino Leinon sanoin: "Nuori" ja "vanha" Suomi löivät Erkossa kättä toisilleen.

Erkolle taide tuntui usein olevan vain väline, ei itsenäinen päämäärä. Hän antoi kynänsä mielellään ja tietoisesti aikakauden keskeisten aatteiden palvelukseen. Se teki hänestä hyvin suositun juhlarunoilijan, juhlapuhujan ja tilapäisrunojen tekijän. Kalevala-aiheisissa näytelmissään hän pohti myös oman aikakautensa yhteiskunnallisia kysymyksiä. Venäjän vallan aikana ja etenkin sortovuosina kritiikki perinnäistä järjestystä vastaan oli puettava vertauskuvien muotoon.    

Tiukasti aikakautensa pyrkimyksiin sidottu osa J. H. Erkon tuotannosta ei avaudu nykylukijalle helposti, sillä se vaatii kulttuurihistoriallisen taustan ymmärtämistä. Rakkaus- ja luonnonlyriikka puhuttelee myös tämän päivän lukijaa, sillä niissä Erkko kuvaa yleisinhimillisiä tunteita ja havaintoja osuvasti.